marjakrons

Vuosi 1918 tapetilla

  • Vuoteen 1918 voi perehtyä ajankohtaisissa kirjoissa tai näyttämöllä.
    Vuoteen 1918 voi perehtyä ajankohtaisissa kirjoissa tai näyttämöllä.

 

Tuleekohan tästä keväästä - sata vuotta punakapinasta, kansalaissodasta, sisällissodasta, vapaussodasta (tarpeeton yliviivataan) samanlainen ähky kuin Suomi 100 -juhlinnasta? Sinivalkoiset konvehdit ovat ainakin alennusmyynnissä.
Nyt vuoden - ja etenkin kevään 1918 tapahtumia on media väärällään. Fiktio- ja faktakirjailijat ovat tarttuneet asiaan. Ja entä sitten teatteri! Keskiössä on tietysti Tampere, jossa oopperan lisäksi voi tehdä Teatterikierroksen 1918 tai nauttia Työväen teatterissa musikaalista (!) Tytöt 1918.
Helsingissä varaslähdön otti kaupunginteatteri upealla näytelmällä Suomen Hauskin mies, joka sijoittuu Isosaareen punaisten kuolemanleirille. Sitä jatkoi Anneli Kannon ja Heini Tolan Erottaja 1917-1918 Teatteri Avoimissa Ovissa. Vuoden alussa nähtiin hieno Sirpa Kähkösen Vihan kevät, Helsinki 1918, joka esitettiin Hakasalmen huvilassa.

--------

Ja nyt on sitten Kom-teatterin vuoro, jonka imagoon Anneli Kannon romaaniin perustuva Lauri Maijalan ohjaama Veriruusut istuukin kuin nenä päähän.
Kävin katsomassa Veriruusut turkulaisen teatterin monitoiminaisen Liisa Vahteran kanssa. Hän tuntee hyvin myös Anneli Kannon muun tuotannon. Vahtera on mm. ohjannut Turussa Anneli Kannon pienoisnäytelmän Ministerille morsian.

Liisa Vahteran mielestä Veriruusut-romaanin henki oli Komissa hienosti siirretty näyttämölle. Valkeakoskelaisista hupakkotytöistä kasvaa verenhimoinen aatteen naiskaarti joitten lyhyet elämäntarinat ja perhesuhteet nivotaan mukaan punaiselle sirkusareenalle (lavastus Markku Pätilä). Areena  muuntuu moneksi, paperitehtaasta työväentaloksi ja punavankileiriksi.

Ihailimme molemmat esimerkiksi Ursula Salon muuntautumiskykyä ja nopeutta hypätä roolista toiseen. Ja Helmi-Leena Nummelan Sigrid sisäisti roolin monet kerrokset.

Veriruusut on mikrohistoriaa, feminismiä ja raaka karnevaali, jossa koko tiimi onnistuu ohjaajan johdolla. Jos jotain pitäisi vierastaa, niin työväentalon hääjenkan muuttumista samban sykkeeksi – mutta potkuahan se kyllä antoi, Katja Koukkulan ja Jussi Väänäsen tahtiin.

Kannon hieno kirja ilmestyi jo 10 vuotta sitten. Meille suurille ikäluokille ei esimerkiksi koulun historiantunneilla aiheesta juuri puhuttu ja kaikkien sotiemme muistot olivat liian katkera pala kotona kerrottaviksi. Oma äidinisäni oli punavankina ammuttavana sorakuopalla, kun taas isänisäni, pappi, kulki suojeluskunnan univormussa viemässä suruviestejä kaatuneiden koteihin. Mutta itse sain tietää asioista vasta hyvin myöhään. 

Nuoremmat eivät taas nykyisessä tietotsunamissa tiedä kansalaissodasta sitäkään vähää kuin me. Mutta nyt kertojat pystyvät ehkä suhtautumaan viileämmin kevääseen 1918. Hyvä, että kissa nostetaan pöydälle vähän siellä sun täällä, koska tuota vuotta ei passaa unohtaa.

-------

Antti Tuuri tekaisi Äiti-sarjaansa dokumenttiromaanin Tammikuu 1918. Ei ehkä hienointa Tuuria, mutta seikkaperäinen ja suoraselkäinen selvitys valkoisten suojeluskuntamiesten sekoilusta Pohjanmaalla, jossa Mannerheimin nimeä ei edes tunnettu.

Sille, joka syvemmin haluaa paneutua vuoden 1918 muistoihin ja seurauksiin, sopii professori emeritus Seppo Hentilän Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka, jossa seurataan sisällissodan aiheuttamia jälkijäristyksiä ja puhutaan reilusti kansakuntaa kalvavasta traumasta. Vähän kevyempää ja vauhdikkaampaa  luettavaa on Lasse Lehtisen ja Risto Volasen 1918 – kuinka vallankumous levisi Suomeen. Lehtinen ja Volanen muistuttavat oikeutetusti myös, että Suomi oli ainoa ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustuista uusista valtioista, jossa demokratia on säilynyt tähän päivään asti rikkumattomasti. Tämän kirjan luettuani kyllä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –sarja muistuttaa topeliaanista kansankuvausta, vaikka ruumiita tulikin. Ja tulihan niitä Topeliuksellakin, Välskärin kertomuksetkin alkavat Breitenfeldin taistelusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Monipuolinen ja tapahtumarikas kevään alku, kuten blogissasi kuvaat. Minä olen jo kyllästymispisteeseen asti täynnä näitä juttuja. Pätkiä teatterista olen nähnyt vain TV:stä. Ostin Lehtisen ja Volasen kirjan ja tuntuu, että en sittenkään enää jaksa siihen paneutua. JO RIITTÄÄ.

Minulla oli isoäiti, joka puhui paljon kansalaissodasta. Isoisäni oli ollut valkoisten joukoissa taistelemassa. Olen ollut hyvin tietoinen niistä kauheuksista, joita minulle lapsena kerrottiin. Isäni isää haettiin punaisiin, mutta hän ei mennyt mukaan. Mennyt tuolta osin riittää minulle. Minulla ei ole mitään selvitettävää noiden aikojen osalta. Sukulaisia ei kuollut, vaan selvisi ihmeen kaupalla.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Minullakin on erittäin tarkkoja tietoja Oriveden kauhutapahtumista, joissa isoisäni, suojeluskunnan perustaja, oli ollut mukana. Isoäidin tytär (täti) 96-v kirjoitti 15-sivuisen muistion vanhoilla päivillään kokemuksistaan ja hänen vanhempiensa kertomuksista. Ei ole ollut hääviä olla kummalla puolella tahansa.

Tämä Tampere ampuu nyt jo liian kovilla Teatterin ja oopperan keinoin. Verstas- museossa oli vuosia sitten kaikki kauhukuvat aseista, hävityksestä ja ruumiskasoista. Tuntuu siltä, että tällä nyt sillä raakuudella rahastetaan.

Olen näistä asioista kertonut omilla fb-sivuillani.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Tuleekohan tästä keväästä - sata vuotta punakapinasta, kansalaissodasta, sisällissodasta, vapaussodasta (tarpeeton yliviivataan) samanlainen ähky kuin"

- No ei tule ähkyä ehkä lainkaan, kun itse kukin ymmärtää yliviivata nuo kaikki mainitsemasi kehnot/kelvottomat sodannimet ja ottaa käyttöön ainoan oikean tähän asti ehdotetun informatiivisen maltillisobjektiivisen erisnimen, ks. syvälliset perustelut: Punavalkosota 1918 - oikea nimi löytyi http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/248912-p...

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Valkeakosken punakaartilaisnaisista yksi oli mukana teloittamassa tehtaan virkailijaa. Kai ainoa laatuaan? Ammuttiin itse sodan jälkeen.

Punakaartilaiset murhasivat sodan alussa kolme tunnettua Thomèn veljestä. Kaksi heistä olivat arvostettuja arkkitehtejä. Suomen huippua.
Punakaartilaisnaisia ei ilmeisesti ollut murhajoukossa mukana vaikka joukon johtajan Lauri Karan naispuolinen perhekunta oli muuten innolla kapinassa mukana?

"Murhatut veljet":
http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kult...

Antti Tuurin romaanista:
http://perttirampanen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kult...

Painotettakoon vapaussotana alkaneen ja kapinoimisella sisällissodaksi muuttuneen vuoden 1918-sotaa mihin suuntaan hyvänsä, niin totuutena pysyy, että valkoisten voitto takasi hauraan itsenäisyytemme jatkumisen ja pohjoismaisen, vapaan hyvinvointivaltion rakentumisen. Punaisten voitto olisi "taannut" aivan jotain muuta.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Hieman ihmettelen, miksi Marja Krons ei keskustele avaamastaan aiheesta ?

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset