marjakrons

Lemminkäinen menee ihon alle ja naurattaa

  • Tämän me olemme oppineet. Hurme opettaa lisää, pilke silmäkulmassa. (Lemminkäisen äiti, Ateneumin kokoelmat)
    Tämän me olemme oppineet. Hurme opettaa lisää, pilke silmäkulmassa. (Lemminkäisen äiti, Ateneumin kokoelmat)

Kun komediaksi väännetty Kansallisteatterissa esitettävä Juha Hurmeen Lemminkäinen saa viisi tähteä, on asiasta pakko ottaa selvää ja todeta itse, mitä siitä oikein pitäisi ajatella, kuten nimekkäät kolumnistit tapaavat aloittaa juttunsa.

Jos nimittäin satuit lukemaan viime syksyn Finlandia-voittajan eli Juha Hurmeen Niemen, et voi olla ihastumatta Hurmeen uutuusnäytelmään. Hurmeen kirjoittama ja ohjaama esitystä on kuulemma myyty niin hyvin, että sen olisi voinut alun perin sijoittaa suurellekin näyttämölle, mutta  esityksen intensiteetti ja intimiteetti olisivat silloin kyllä kärsineet. Nyt Lemminkäinen tulee iholle ja naurattaa yhtä aikaa.

Hurme sanoo käsiohjelmassa, että häntä auttoivat mm. Shakespeare, Kivi, Leino, Nietzsche, Väinö Nuorteva (Olli) ja Lauri Viita. Kalevalan runoja on räävittömän hauskasti ja oikeaoppisesti väännelty edes takaisin. Komediahan tämä on, vaikka kääntyy loppua kohti traagisemmaksi. Kiven ja Shakespearen tunnistin, mutta paikka paikoin repliikit pursuivat niin yli, ettei Viita tai Leino tarttuneet korvaan. Ollia kaipasin tietysti myös.

Tai ehkä kysymys oli siitä, että nykyajan Lemminkäinen oli sekä korvia että silmiä hivelevä juttu. Korvia myös siksi, että Petra Poutanen-Hurmeen musiikki, jota Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi takoivat, oli mielenkiintoinen elämys, mutta peitti ehkä alleen myös hupaisia repliikkejä.

Hurme puhuu näyttämöllä pohjimmiltaan samaa kieltä kuin Niemessä, mutta rikkoo vielä enemmän rajoja, muuntelee historiankirjoitusta (mitä Niemi ei tee!) ja tekee nyt Lemminkäisen kalevalaisista myyteistä uudenlaisia komeljanttareita. Ihana Cécile Orblin heiluu ja showkuningatar Louhivuorena vähän liiankin kanssa. Fleming-Lemminkäinen, Tomi Alatalo on liikuttavimmillaan paidattomana kuin Kullervo kirotessaan. Fysiikka ei petä. Saara Hurmeen koreografia on tasalaatuista, ja näyttelijöiden kehon kieli puhuu hyvin.

Joukkoon on heitetty viikinkimytologiaa, lylyn lykkimistä pipo päässä ja ulkomaankauppaa Niemen hengessä: Lemminkäisten äiti Ema (Kristiina Halttu) tekee bisnestä miekoilla, jotka osoittautuvat piraattikopioiksi. Paha saa palkkansa, tuho on varma. Jos Niemi oli miesvetoista kulttuurihistoriaa, on Lemminkäinen mitä suurinta feminismiä.

Vanhan liiton oppikouluissa luettiin hampaat irvessä Lönnrotin Kalevalaa. Toivottavasti aika olisi kypsä tuomaan äidinkielentunnille myös Hurmeen näkemyksen. Historiassa ei ole mitään häpeämistä ja sitä voi komediassa vallan mainiosti raiskata. Kyllä Hurme osaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset