marjakrons

Hauskaa Shajespearea, mutta flow ei syntynyt

  • Will ja Viola, rakastavaiset
    Will ja Viola, rakastavaiset

Shakespeare ei synnyttänyt flow-tilaa

Kuinkahan paljon ohjaaja, teatterinjohtaja Kari Arffman mahtoi jännittää halutessaan ohjata Helsingin Kaupunginteatterin isolle näyttämölle Marc Normanin &Tom Stoppardin menestysnäytelmän Rakastunut Shakespeare, jota teatterit ympäri maailman olivat kirjailijoilta vaatineet alkuperäisen, mahtavan Oscar-saaliin keränneen elokuvan jälkeen?

Vai jännittikö Arffman ollenkaan, kun esityksen oikeuksia valvoi tiukasti Disney, joka saneli lavastuksen, puvustuksen, valot ja kävi ne tarkistamassa paikan päällä? Tuskin ainakaan  ohjaukseen tai näyttelijöihin oli mitään sanomista, sen verran hienosti kaikki tehdään ainakin näin rivikatsojan silmin.

 Melkoista kohellusta lavalla nähdään, mutta ei se haittaa ainakaan niitä, jotka ovat elokuvansa nähneet.  Ja veikkaan, että suurin osa kohderyhmästä vaikuttaa juuri siltä, joka on käynyt 20 vuotta sitten valmistuneen elokuvan katsomassa ja häikäistymässä.  Siis siinähän kerrotaan William-parasta, jolla ei ole rahaa eikä ideoita, kunnes tyhjästä ilmestyvä poikanäyttelijä Thomas Kent antaa potkun. Ja vieläkin enemmän potkua tulee pojan paljastuttua ihanaksi Violaksi, joka halajaa näyttämölle, jolle ajan tavan mukaan naisia ei komeljanttareiksi päästetä. Loppu onkin historiaa, kun kaupunginteatterin esitys on kuin elokuva tekstiä myöten. Harmi vain, että alkuperäiseen elokuvaankin sijoitetut mainiot sitaatit Shakespearen muista näytelmistä menivät kuuroille korville, kenties juuri esityksen huiman vauhdin takia…

Kaikki näyttelijät (esimerkiksi Heikki Ranta, Miila Virtanen, Tuukka Leppänen, Jari Pehkonen, Heidi Herala, Mikko Vihma, Rauno Ahonen, Petrus Kähkönen, Kari Mattila, Risto Kaskilahti, Helena Haaranen, Jouko Klemettilä) tekivät tietysti oivallista työtä, samoin koira Heppu. Eniten ihastuin Kari Mattilaan. Mikä hieno tulkinta itserakkaasta tähtinäyttelijä Ned Alleynistä, joka lopulta paljastuu todelliseksi sankariksi - ja päihittää mennen tullen elokuvallisen esikuvansa Ben Affleckin. Affleck oli muuten elokuvassa ehdolla myös Shakespeareksi, muttei huolinut osaa, halusi vain olla mukana elokuvassa saadakseen heilastella Violansa, Gwyneth Paltrowin kanssa.

Teatteriesitys on toki ihana ja kannattaa mennä katsomaan, oli elokuva tuoreessa muistissa tai ei. Mutta ei kaupunginteatterin tulkinta  meikäläiselle mitään flow-tilaa synnyttänyt, hauskan vajaan kolmituntisen kuitenkin.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat