*

marjakrons

Määki Turus 8. Love Story vai dystopia Kaupunginteatterissa?

  • Kunpa kaikki olisikin näin kaunista, kuin Lauri Tilkasen ja Pamela Tolan kemia Kybersieluissa. Kuva Otto-Vinne Väätäinen
    Kunpa kaikki olisikin näin kaunista, kuin Lauri Tilkasen ja Pamela Tolan kemia Kybersieluissa. Kuva Otto-Vinne Väätäinen

 

Kun ne kerran ovat uusineet sen Turun Kaupunginteatterin lattiasta kattoon ja saaneet hienoa tekniikkaa (ei kyllä koske vessoja, niiitä on tullut vain yksi lisää, mikä sikäli on harmittavaa,  että kyllähän se teatteriyleisö on kumminkin imkontinenssi-iässä).

Paitsi että tuoreinta Turun Kaupunginteatterin ensi-iltaa väitteeni ei sivua. Okko Leon, Marko Järvikallaksen ja Harri Virtasen näytelmä Kybersielut hakee ihan ilmeisesti kohderyhmäänsä nuoremmista, eli niistä, jotka katsovat kolmituntisen scifiseikkailun elokuvateatterissa ilman vessataukoja, popcornia puputtamalla ja limsaa lipittämällä.

Niin paljon ajateltavaa näytelmä antaa, että tällainen Wanha Rouvakin tunsi itsensä nuoreksi jälleen. Vaikka seuraavat yöunet menivät risaisiksi, kun piti miettiä, että oliko kysymyksessä scifi-romanssi vai dystopia Kellopeliappelsiinin tapaan? Pollarit kun jahtaavat kyborgeja ja mäiskivät minkä kerkiävät.

Pääosiin on turkulaisten iloksi saatu Pamela Tola ja Lauri Tilkanen. Kauniita ja taitavia näytteljiöitä on ilo katsella. Ohjaaja Janne Reinikainen sanoo tuntevansa tähtipariskunnan aiemmista töistä. Reinikaisen mielestä nyt valittiin näyttelijät, jotka molemmat ovat ammattitaitoisia, monipuolisia, idearikkaita ja karismaattisia taiteentekijöitä, jotka ovat kotonaan kaikissa medioissa. Mutta se ei tietenkään Reinikaisen mielestä vie huomiota muulta ensembleltä, (Anna Victoria Eriksson, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Kimmo Rasila ja muusikkona Kimmo Gröhn) jossa kaikilla on tasa-arvoinen paikka: jokaisella on yhtä suuri valta, vapaus ja vastuu esityksestä, kuten Reinikainen tuumii.

Kybersielut on itse asiassa jo Reinikaisen kolmas työ Turussa, ja talo miellyttää nykyisessä vahvassa vireessään.

Näytelmän lavastus (Jani Uljas) mässäilee hyvällä tavalla uudella tekniikalla, samoin videoosuunnittelija Sanna Malkavaara. On tasoa ja lavaa, piiruntarkkaa videotykitystä, joka palvelee hienosti näytelmän sisintä sanomaa. Sen tietysti katsoja muodostaa itse. Tekstistä nousee esille ihmisen suhde itselle outoon ja vieraaseen, olivatpa ne turvapaikanhakijoita tai keinoälyllä terästettyjä superylsilöitä. Nähtäväksi jää, sanoi entinenWanha rouva. Kun Steven Hawking vielä neljännesvuosisata sitten antoi ihmiselle aikaa ratkoa ongelmansa sata vuotta, on eloonjäämisemme marginaali  Hawkingin mukaan nyt noin 20 vuotta... Eli kyllä tämä aihe kestää useammankin näytelmän, kohti muutostahan tässä joka tapauksessa mennään. Ja Wanha rouvakin saattaa joutua sen kauhun kokemaan. Huh huh.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset