marjakrons

SUOMEN HAUSKIN MIES ON NIMENSÄ VÄÄRTTI NÄYTELMÄ

  • Martti Suosalo nyt ei kyllä hauakalta näytä, mutta kyllä hän osaa.
    Martti Suosalo nyt ei kyllä hauakalta näytä, mutta kyllä hän osaa.

Kolmas kerta toden sanoo. Helsingin Kaupunginteatterin jysyssä jyrää kolme virallista Suomi 100 -näytelmää. Ensimmäinen on Myrskyluodon Maija, jossa moni katsoja kuulemma haukottelee. Toinen on Mannerheim ja saksalainen suudelma, joka sopii kaikille, jotka eivät saa Marskista tänä vuonna tarpeekseen ja kaihoavat esimerkiksi Ilmari Turjan Päämajassa -näytelmää.

Sokerina pohjalla kaupunginteatterin syksyssä on Mikko Reitalan ja Heikki Kujanpään Suomen hauskin mies, joka Päämajan tapaan myös filmataan. Elokuva nähdään ensi vuonna.

”Satiiri on sivistysyhteiskunnan mittari”, tuumii Kujanpää, joka on näytelmän myös ohjannut. Sillä mittarilla me suomalaiset ollaan sitten valtava sivistysvaltio. Nimittäin satiiria ei tekstistä puutu.

Työväenteatterin johtaja ja Suomen paras koomikko Parikka (Martti Suosalo) joutuu pahamaineiselle Iso-Mjölön (Isosaaren) vankileirille ja kas kummaa, patistetaan tekemään huvinäytelmä vankitovereineen, joista moni on näyttelijä. Näytelmällä nälkäkuoleman partaalla olevien komejanttarien on tarkoitus hauskuttaa arvovieraita, kuten P.E. Svinhufvudia ja komentaja Rüdiger von der Goltzia. Ja kyllä teatterin voima voittaa. Lopun lähestyessä huumori kuolee viimeiseksi.

Illan tähti on tietysti Suosalo. Satiiria sekin, että ensi-iltapäivänä lehdistä sai lukea, miten Suosalolle oli kertynyt seitsemän kertaa suurempi äyrimäärä kuin tavalliselle rivinäyttelijälle. Mahtoikohan yksikään mukana olleista rivinäyttelijöistä kadehtia? Tuskin, kuka nyt taidetta rahasta tekisi paitsi joku Warhol tai Koons. Hollywoodin miljoonapalkkaiset tähtinäyttelijätkin tekevät pikkurahalla töitä Broadwaylla, jos heidät vain sinne huolitaan.

Lavalla on ykköskaarti (Heikki Ranta, Rauno Ahonen, Vappu Nalbantonglu, Petrus Kähkönen, Risto Kaskilahti, Pekka Huotari, Jari Pehkonen, Pihla Pohjolainen, Mikko Reitala, Heikki Sankari jaTatu Sinisalo).

Koomikkojen ohella näytelmän kunkku on sen lavastaja Pekka Korpiniitty, joka on taikonut pienen näyttämön lavan suureksi. On vankileiriä ja herrasväen puolta, kulunut raakalauta rulettaa ja sivustan valkoinen lavarakennelma antoi hyvät taustaeväät juonen täydennykseksi. Esityksen kruunasi Sari Salmelan nokkela puvustus, satiiria sekin. Vaikka suruharso yleensä käännetään pään yli heti hautajaisten jälkeen, opettajarouva Kalm on pantu pitämään sitä itsepintaisesti kasvojen edessä lähes koko näytelmän ajan. Kenties tarkoitus on korostaa surun määrää? Tiina Björn on koonnut hyvin taustoittavan käsiohjelman.

Sotamuistelot muuten jatkuvat sotasatiirilla Kaupunginteatterin Lillanissa toisella kotimaisella. Vinterkriget – heree we go again tulee ensi-iltaan parin viikon päästä. Kyllä nyt ei kenellekään jää epäselväksi, miten Suomi on sotinut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat