*

marjakrons

Heidi Herala valloittaa

  • Tämännäköinen porvarisrouva nauratti ja tarjosi tuoreita ajatuksia jo lähes sata vuotta sitten. Maria Jotuni elää!
    Tämännäköinen porvarisrouva nauratti ja tarjosi tuoreita ajatuksia jo lähes sata vuotta sitten. Maria Jotuni elää!

Wanha Rouva katsasti Jotuninsa, jossa Heidi Herala loistaa.

Helsingin Kaupunginteatterin uusi tuleminen remontin jälkeen tuntuu olevan aika perinteinen. Isolla näyttämöllä jyllää pitkäpiimäiseksi mainittu Myrskyluodon Maija, ja nyt Pienen näyttämön kauden aloittaa Mari Jotunin 99 vuotta sitten julkaistu KULTAINEN VASIKKA.

Mutta voiko enää napakammin osua ajan hermoon? Näytelmä puhuu tästä päivästä, kyltymättömästä rahanhimosta ja näennäisen ylevistä, mutta kieroista ihmisparoista.

Kultainen vasikka on tumma komedia rahasta ja rakkaudesta. Ja yleisöä nauratti niin. Näytelmän teema kilpistyy Lahja-tyttären suorasukaiseen repliikkiin: ”Jokainen laskee, minkä aseman saa naimisiin mentyään, ja menee parhaimmalle ja rahakkaimmalle. Onko se rakkautta? Eikö se ole eläkettä?”

Niinhän Jotunikin teki, eli kuten opetti: vapaa, originelli kirjailija Joel Lehtonen sai mennä, ja tilalle tuli opettajan, myöhemmin professorin säännöllistä palkkaa nauttiva  Viljo Tarkiainen…

Lahja, näyttelijä Helmi-Leena Nummela, Lausui toki viisaita ajatuksia ääneen, mutta oli monelle katsojalle rasittava ylenmääräisessä riehumisessaan. Vaikka kyllähän ylilyönneillä oli ystävänsäkin.

 Näytelmän Grand Old Lady oli kuitenkin Heidi Herala mammonaansa epäjumalana palvovana Katariinana. Pakko tunnustaa, että tein kerrankin kotiläksyt hyvin ja katsoin Ylen Areenasta 1961 valmistuneen filmin, jossa samaa roolia näytteli Marja Korhonen. Nyt on kyllä vaikea sanoa, kumpi vei voiton – niin olivat äiti 56 vuotta sitten ja tytär eilen yhtä suvereeneja kohtausten ylläpitäjiä. Virkavapaus on tehnyt hyvää Heralalle ja Jumalalle kiitos, että aikuislle naiselle on taas tilausta sekä elokuvissa että teatterissa.

 Heidi Räsäsen ohjaus oli napakka, suorastaan hengästyttävä. Makuasia, paransiko näytelmää alun viipyily sumukoneen säestämässä sellomusiikissa ja väliajan alkuun sijoitettu Edith Piaf-sikermä eritasoisilla äänillä tulkittuna. Alkuperäisestä elokuvasta leikatut äänitteetkin tuntuivat turhaan päälle liimatuilta.

Puvustus kolahti. Että olikin puvustaja  (Sanna Levo)  saanut yhdistettyä epookin ja näytelmän sanoman yhdeksi ja samaksi taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Lavastuksesta (Antti Mattila) Wanha Rouva ei sano sitä eikä tätä, koska aika alkaa näissä performanssijutuissa jo mennä meikäläisen ohi. Puunrungot ja peliautomaatit kyllä vieraannuttivat. Toista oli sitten loppukohtaus, Onnela tai Lintukoto asianmukaisine tilpehööreineen – olipa katsojan helpottavaa lähteä sielu pestynä ulos syyssateeseen.

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset