marjakrons

Juurihoito toimii kirjana ja näyttämöllä

  • Juurihoito on mainio veijariromaani, näyttämöllä kuin sarjakuva. Kuva:Otava
    Juurihoito on mainio veijariromaani, näyttämöllä kuin sarjakuva. Kuva:Otava

Juurihoito näyttämöllä on huumoria sarjakuvaversiona

Kiitos mainion kirjastomme, sain Miika Nousiaisen syysuutuuden Juurihoito verrattain nopeasti käsiini sen ilmestymisen jälkeen.
Siinä kävi sitten niin kuin yleensä Nousiaista lukiessa: teksti koukuttaa ja arjen muut puuhat unohtuvat. Niin nytkin. Makasin sängyllä ja naurua pukkasi. Mies ja huonetoveri kysymään, että mikä nyt on niin hauskaa. - Juurihoito, sanoin.
Huonetoveri epäili mielenterveyttäni. Kuka nyt hammaslääkäristä vitsiä vääntää.


Seuraavana iltana ojensin lukemani kirjan naapurisänkyyn. Huonetoverin reaktio oli odotettu: lukutapahtuma sivuutti kaiken muun tärkeän, kuten konetekniikan, filatelialuettelot ja Aku Ankan. Viereltä kuului vain vaimeita naurunhörähdyksiä.
Kun tällaistakin hupia oli sänkykamarissa, oli pakko mennä ottamaan selvää, miltä teos näyttämöllä vaikuttaa.

Ensi-iltaa vietettiin Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä eilen, keskiviikkona.

Aleksis Meaneyn ohjaus ja dramaturgia noudattivat uskollisesti romaania – näytelmää ja kirjaa onkin kuulemma tehty rinnakkain. Huonetoveri totesi muistavansa repliikit ulkoa, mutta silti oli hienoa nauraa uudestaan, kun asiat esitettiin hyvin.

Tekstihän on hauska ja helppo päältä, mutta tavikselle tarpeeksi syvällinen. Toisella puolellani istunut arvostettu kulttuurijulkkis määritteli näytelmän päätyttyä näkemänsä ”stereotyyppisiksi latteuksiksi”. Onneksi olen tavis ja voin aidosti haltioitua erityisesti kahden näyttelijän, hammaslääkäri Eskon eli Markku Maalismaan ja Södertäljen-Sarin (ja monen muunkin pikkuroolin) esittäjästä. Pirjo Lonka venyi, paukkui ja valloitti. Rankkaa työtä sai tehdä myös Esa-Matti Long, nössö päähenkilö Pekka.

Nykyteatterille ominaista vaikutelmaa ”ikkunanpoka-lavastuksesta” videoinstallaatioineen ei tämäntyyppisessä kuvaelmasarjassa voi välttää. Hyvin oli Katri Rentto onnistunut. Ja edelleen ihastuttaa, miten nykyteatterissa yksi näyttelijä joutuu venymään moneen pieneen rooliin. Tuntuu taikatempulta, miten esimerkiksi rooliasut voidaan vaihtaa puhumattakaan persoonien sisäistämisestä. Siitä ylistys tiimille Anna-Riikka Rahjanen-Petri Manninen-Annika Poijärvi-Pirjo Lonka.

Huonetoveri on legenda Edvin Laineen kummipoika ja seurannut ahkerasti viisikymmenluvulta asti Kansallisteatterin esityksiä. Mies muistutti, miten ennen vanhaan kuukausipalkkaiset arvonäyttelijät kävivät ensimmäisessä näytöksessä kantamassa prikkaa ja lähtivät kotiin väliajalla. Nyt moisella menolla budjetit uppoaisivat suohon ja näyttelijäntyön syvyys ja monimuotoisuus jäisivät hyödyntämättä, vaikka työtahti onkin tietysti tällä menolla kiristetty äärimmilleen. Ja jos jotain jäi epäselväksi, hyvin toimitettu (Jyrki Koskelo) käsiohjelma antoi lisäeväitä. Juurihoito näyttämöllä oli kuin hauskan romaanin sarjakuvaversio.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat