marjakrons

Kotka on hyvä teatterikaupunki

  • Matti Vahtera on saanut mahtumaan Neljäntienristeyksen julitteeseen olennaisen näytelmästä ja kirjasta.
    Matti Vahtera on saanut mahtumaan Neljäntienristeyksen julitteeseen olennaisen näytelmästä ja kirjasta.

Kotkankin Neljäntienristeys toimii.

Pari kuukautta sitten päivittelin, miten Turun Kaupunginteatterin hienosta Neljäntieristeys-romaanista tehdystä näytelmästä  ei romaania lukematon oikein saa alkuun tolkkua.

Nyt sama näytelmä esitetään Kotkassa, Snoopi Sirenin dramatisoimana ja  Miko Jaakkolan ohjaamana. Ja kas, se toimii, vaikkei kirjaa olisi lukenutkaan.

Päähenkilöiden varaan rakennetut kohtaukset kulkevat sujuvasti ja taustalle kulloikin heijastetut tuunnetilaa kuvastavat osoitteet kertovat, missä mennään. Ja jos Turussa on varaa pyrotekniikkaan, toimii Kotkan halvempi sodan pommituksista kertova liikkuva kuva yhtä hyvin.

Miia Maarasen Lahja on voimakkaasti rakennettu naiskuva, jonka sielun sota ja yhteisön ankaruus vammauttavat. Muutkin henkilöt ovat alkuperäisteokselle uskollisia: Osku Haavisto, Anne Niilola, Henni Kiri, Mikkomarkus Ahtiainen, Mirka Mylläri, Meeri Länsmans, Nea Laakkonen, Lise Holmberg, Antti Leskinen, Jarkko Sarjanen, Kari Kukkonen ja Teemu Koskinen tekevät kaikkiaan kymmeniä rooleja vallan ihastuttavasti ja uskottavasti.

Vielä suuremman hatunnoston ensemble ansaitsee, kun samalla reissulla tuli todettua, miten Koskinen, Kukkonen, Sarjanen, Leskinen, Holmberg ja Ahtiainen keekoilivat samana lauantaipäivänä Sugar-musikaalin päivänäytöksessä. Resurssit on osattu vetää äärirajoille. Intoa riittää, vaikka teatterien ahdinko koko maassa vain syvenee. Kotkan teatterissa tehdään historiaa muutenkin: päivällä kepeästi miehistä naisina, illalla vakavasti aiheesta, jota sukupuolineutraalin sukupolven on vaikea ymmärtää.

Hurmaava Sugar, Johanna Kuula, sai onneksi vapaaillan. Rooli oli raskas ja antoisa:  komeljanttarin elkeiden ohella paljon laulua ja tanssia – jossa muuten koreografit Sari Marin ja Neil Owens  tekivät napakymppisuorituksen. Epookki yhdistyi hyvin täsmälliseen, huoliteltuun liikuntaan. Pölyt oli pyyhitty kunnolla vanhasta tutusta esityksestä, joka kymenlaaksolaisille oli kuulemma tuttu kesäteatterista parin vuoden takaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mitä aihettaa kyseinen näytelmä käsittelee, jota sukupuolineutraalin sukupolven(?) on vaikea ymmärtää?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Loppuvuonna katsoin tuon kotkalaisen Sugarin, mutta huomaan nyt että sitä on esityksenä erittäin vaikeaa palauttaa mieleen. Ja sehän johtuu siitä, että tammikuussa ehdin jo Lappeenrannan uuteen teatteritaloon katsomaan (ja kuulemaan!) Kolmen pennin oopperaa.

Muistilokerosta onnistun kaivamaan naisiksi tekeytyneet muusikot, yöjunalavastuksen ja gangsteriryhmän, jonka ykkösmies - en muista nimeä - esiintyikin nimenomaan komediallisesti. Neil Owens puolestaan on ehta britti, joka myös näytteli oman vähäpuheisen roolinsa, ja jonka englantilaiskorostus sopi näytelmään täydellisesti.

Yleisö ei ainakaan joulukuisessa illassa Sugarista varsinaisesti riehaantunut, mutta viimeiset vuorosanat, kuin sarjakuvan punch line, nauratti jokaista. Se repliikki on vitsinä vanha ja moneen kertaan kuultu, mutta alkuperäisessä yhteydessään musiikkikomedian huipentumana se osui suoraan nauruhermoon.

Johanna Kuulaa "vastaa" Kolmen pennin oopperassa Heljä Heikkinen, taitavasti laulava ja sataprosenttisesti roolinsa omaksunut (enemmän tai vähemmän aito) blondi. Kyllä kaakkoissuomalaisen teatterinharrastajan kelpaa!

http://www.lprteatteri.fi/fi/Ohjelmisto/Kolmen-pen...

Tämän blogin suosituimmat