marjakrons

Nummisuutarit, verta ja hikeä

Nummisuutareissa on

verta, hikeä ja kyyneliä

 

Niin muuttuu maailma, mutta vimmainen Aleksis Kivi sen kun porskuttaa.

Janne Reinikainen ja Eva Buchwald ovat nerokkaasti sovittaneet Suomen Kansallisteatteriin Kiven rönsyilevästä, viisinäytöksisestä kansankomediasta tähän aikaan iskevän eikä yhtään vähemmän naurattavan version. Conchita Wurst-tyypit kertovat, miten roolien sukupuolittuminen on sekoitettu herkullisesti. Oikeastaan se kohottaa näytelmän yli aikakauden. Välillä tuntui, että nyt sai seurata kommelluksia 1600-luvun kärpäsenä Globe-teatterissa. Mutta ei, kyllä oltiin syksyssä 2015 sijasta seuraamassa Suomen kansalliskirjailijan tekstiä ison teatterin resursseilla.

Resursseilla tarkoitan niin loisteliaita näyttelijöitä kuin tekniikkaa. Metsäinen Eskon juopottelukohtaus toimi alaspäin sojottavien männynrunkojen keskellä. Eskon amokinjuoksua tehostettiin pyörönäyttämöllä: vain siivet puuttuivat selästä ja pyllystä pitkä pyrstö… repliikin puuttuminen oli ilmeisesti haluttu korvata teknologialla. Mikä ettei. Kreetan ja Jaakon (Johannes Holopainen & Paavo Kääriäinen) hieno häätanssi on esityksen highlight – tai olisi sitä, jos maitopoika Esko ei olisi päässyt riehumaan vielä kunnolla häiden päätteeksi ja jättämään yleisön piinaavaan odotukseen väliajalle.

Parempaa Eskoa kuin Aku Hirviniemi ei ohjaaja Janne Reinikainen olisi tähän hätään voinut Suomen pölhönäyttelijöiden joukosta löytää. Ja tarkoitan tosissani sitä, että pölhönäyttely se vasta vaativaa onkin. Mikä komiikan taju, ajoitus, ilmeet ja ruumiin kieli – täytyy vain toivoa, ettei Hirviniemi ole elänyt rooliaan metodinäyttelijän tapaan uskollisesti kotioloissa. Teeveestä tutun koomikon brändäytyminen kun tarkoittaa valitettavasti lieveilmiönä myös  intimiteetin uhraamisen julkisuudelle - vaikka toiset toki haluavatkin sitä.

Vähän vieraalta tuntui, että juonen mutkia oli oiottu vauhdilla: kraatarin kuolema oli maakaaberi ”aikuisten oikeesti”-leikki ylösnousemuksineen kyyneliä unohtamatta. Kokaiinipölyn puhaltelu flyygelinkannelta ja hevimusiikki kenties oli kenties tapa sitoa näytelmä nykyaikaan?  Mutta alkuperäisen juoniselostuksenhan katsoja voi aina tarkistaa Wikipediasta, jos se on päässyt unohtumaan tai jos sillä nyt merkitystä vertailukohtana muutenkaan on.

Musiikin suunnitellut Timo Hietala kertoo improvisoineensa musiikin työryhmän kanssa. Wagner olisi kyllä voitu sivuuttaa, vaikka vastaavat pituinen pätkä Sibeliusta olisi tietysti tullut maksamaan melkoisesti enemmän, perikuntahan pitää edelleen kiinni tekijänoikeuskorvauksista.

Oiottunakin näytelmän herkkua on alkuperäisessä tekstissä pysyminen. Miten voi kaiken ilmaistakaan tällä metsäläisten kielellä, jota Kivi jo käytti. Minä elän – kieli elää.

----------

Suomen Kansallisteatteri, suuri näyttämö: Nummisuutarit 23.9.2015

Ohjaus Janne Reinikainen

Sovitus Eva Buchwald

Lavastus Kati Lukka

Puvustus Tarja Simonen

Musiikki Timo Hietala

Rooleissa mm. Inga Björn, Aku Hirviniemi, Johannes Holopainen, Leo Honkonen, Olli Ikonen, Paavo Kääriäinen, Juhani Laitala, Karin Pacius, Seppo Pääkkönen, Tuomas Rinta-Panttila, Markus Riuttu, Maruska Verona

 

    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat