marjakrons

Tommi Eronen

Valta sekoittaa ihmismielen

Valtaa ei anneta, se otetaan. Vanha viisaus tulee  mieleen Suomenlinnassa, jossa Ryhmäteatteri esittää tänä kesänä Ken Keseyn klassikon Yksi lensi yli käenpesän, nyt siis näyttämöllä. Kirja ilmestyi jo 1962, ja  näytelmä 1963. Näytelmää tosin esitettiin vain viisi kuukautta, koska sen huumoria pidettiin mielisairaiden pilkkaamisena. (Romaaninsakin Kesey oli kirjoittanyt LSD:n vaikutuksen alaisena ja tutkinut mielisairaalaa perin pohjin.)

Putkinotko on Tommi Erosen monologin juhlaa

Pääsin vasta nyt katsomaan Teatteri Jurkassa monologina esitettävää Joel Lehtosen Putkinotkon, jota media on ylistänyt pitkin kevättä.

Eikä turhaan.Tommi Eronen tekee miehen työn esiintyessään milloin kirjakauppias Aapeli Muttisena, milloin laiskanlaisena Juutas Käkriäisenä tai hänen Rosina-vaimonaan. Juutaksen ja Rosinan kymmenestä lapsesta on muutama saatu mahtumaan mukaan puolitoistatuntiseen näytelmään.

Tommi Ersen IHMINEN! tulee iholle Jurkassa

 

Teatteri voi tulla tulla iholle. Lähelle. Ihmiseltä ihmiselle. Ei siihen megapalatseja eikä jättiscreenejä tarvita.

 

Teatterijohtaja Linda Wallgren on todennut, miten suomalainen teatterikenttä on suuren muutoksen kynnyksellä: yleisöt ikääntyvät ja katsomot tyhjenevät sen myötä. Wallgren ehdottaa lääkkeeksi hyvää lastenteatteria, josta kulttuurinälkä jatkuu aikuisikään.

PELASTAKAA MUMMOT!

PELASTAKAA MUMMOT on blogi, jossa muuan mummo kertoo kuulumisiaan.

Terveisiä Kotkasta!

Olin tervehtimässä ystävätärtä ja piti samalla taas tutustua tuohon rajanpinnan merikaupunkiin.

Vaikka hinnat ovat kallistuneet, oli liikkeellä paljon venäläisiä. Yhtä kovaa tunkua on toisin päin, kun bensalitra maksaa Vaalimaan takana elää 30 senttiä. Köyhän huvit monipuolistuvat. Tyhjien pullojen keräilyä tuottavampaa on kuulemma kanisterit mukana  körötellä karvanoppacorollalla edestakaisin rajan yli.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä